saatoin tehdä kohtalokkaan virheen viime keskiviikkona. kerroin Rotalle suuresta joukosta ongelmiani. avauduin aikalailla. ihmeellistä on, että hyvinvointini tuntui kiinnostavan Rottaa. pelottavaa on ajatella, että nyt joku tietää enemmän kuin kukaan muu aikoihin. jollain tapaa se auttoi, mutta samaan aikaan olo on entistä haavoittuvaisempi. nyt hän voi loukata minua pahimmalla mahdollisella tavalla jos haluaa.

Rotta tietää syömishäiriöstäni ja sotkuista perheen ja ystävien kanssa. ja paljon muustakin. ehkä voin luottaa tällä kertaa? aika näyttää. otan silti hieman etäisyyttä, nukun serkkujen luona. en saa kiintyä liikaa jos kaikki onkin valetta.

nyt tahdon vain laihtua. vatsan kumina on kuin musiikkia korvilleni, tyhjä olo itse autuus. olen vain joskus liian... malttamaton. tällä kertaa tiedän pystyväni tähän. sillä tällä kertaa on kysymys elämästä ja kuolemasta, kenties. tosi kliseistä, melkein ällöttää. mutta miten sen voisi sanoa toisin? en ole verbaalisesti tarpeeksi kykenevä.

lisää hyvää uutista oli isän lupaus matkasta keskellä talvea. hän varmaan näkee pahan oloni heittämän varjon. lupasivat äidin kanssa yhdessä maksaa matkan minne tahansa eurooppaan viikoksi haluan lähteä... saan sittenkin tanssia stressini pois klubilla. siihen menee vain muutama kuukausi kauemmin kuin muutama kuukausi sitten oletin...

en löydä ehkä omia sanojani, mutta muilta niitä löytyy. billy talent takosi niitä tänään.

I hitched a ride, until the coast
To leave behind, all of my ghosts
Searching for something, I couldn't find at home

Can't get no job, can you spare a dime?
Just one more hit, and I'll be fine
I swear to God, this'll be my one last time!

In a crooked little town, they were lost and never found
Fallen leaves, fallen leaves, fallen leaves... on the ground
Run away before you drown, or the streets will beat you down
Fallen leaves, fallen leaves, fallen leaves on the ground

I never once thought, I'd ever be caught
Staring at sidewalks, hiding my track marks
I left my best friends, or did they just leave me?

kerään tässä ajan kuluessa sangonpotkulistaani. kirjoitan asioita, joita haluan tehdä ennenkuin potkaisen sankoa eli vaikenen ja maa minut syö. nämä eivät ole sitten minkäänlaisessa järjestyksessä. helpottaisi jos olisivat, mutta eivät vain ole. mikä tässä maailmassa on järjestyksessä? eivät ainakaan minun listani.

sunnantai-maanantai yönä kello 1:19 29/6/2009.

1. ota tatuointi (19. syntymäpäivä [viimeistään])

2. sovi asiat lähimmäisten kanssa (tulee olemaan pitkän aikavälin projekti)

3. matkusta uuteen kohteeseen karttapalloa pyöräyttämällä (ennen matkaa pitää kuitenkin kurkkia kukkaroon ja jos sormi jää kuusamon kohdalle, otan uudestaan)

keskiviikko 23:19 1/7/2009

4. laihtua

5. rakastua

6. tulla eheäksi

tänään kuuntelin paljon lady gagaa. rock on näin yleisesti ottaen viehättänyt pienestä ihmisenalusta asti enemmän kuin mikään muu musiikin laji, mutta viime vuosina elämänkatsomukseni on kai laajentunut uusille taajuuksille. jos gaga olisi noussut pinnalle kolmi vuotta aikaisemmin, olisi hänen musiikkinsa minun osaltani kaikunut kuuroille korville. olen tutustunut netin tarjoamaan tietoon henkilöstä, ja jo hänen valloittava persoonansa antaa paljon lisää täytettä muuten melko toistaville sanoituksille. all we care about is runway models cadillacs and liquor bottles. se juuri saa minut innostumaan kyseisestä leidistä. samaan aikaan hän on tavattoman persoonallinen, todellinen taiteilija ja toisaalta musiikki palauttaa mieleen kaikki ne kerrat kun klubilla tanssi kirjaimellisesti koko yön pää tyhjänä patoutunutta stressiä pois. ja kun puhun klubista, en tarkoita suomen onneloita. ulkomailla niitä oikeita klubeja, jotka ovat auki aamuun asti, joissa ihmiset ovat kiinni toisissaan ja antavat mennä täysin vapaalla olematta täysin räkäkännissä, ja joiden lattia muuttuu aamunkoittaessa uima-altaaksi. googlettakaa ibizan klubeja jos ei auennut. siis, kuitenkin... tänään kuuntelin myös artistin akustisia versioita, mm. coldplayn viva la vida coverin. naiselta löytyy upeita, en tiedä, jazzahtavia vivahteita useista covereista? rakastan hänen vahvaa ääntään ja en tiedä... en ole siunattu musiikillisella lahjakkuudella, en osaa valita oikeita sanoja. en vain voi olla ihailematta gagaa ja rakastamatta hänen tulkintaansa. uniikki tyyli lisää entisestään kunnioitustani.

olen monena päivänä, tosissani ja puolitosissani suunnitellut tatuointia. tai pikemminkin hahmotellut suttuisia kuvia ja tekstejä paperille. kerrostalon asukki näki joitain piirrustuksiani ja suhtautui kannustavasti kuviini. hän itse on tatuoinut koko toisen kätensä, ensimmäiset tatuoinnit kertoi ottaneensa alaikäisenä harkitsematta, ja vain koska oli pakko saada tatska. olen päättänyt ottaa tatuoinnin täyttäessäni 19. voisin tietenkin ottaa sen päivänä jona tulen täysi-ikäiseksi. mutta kuva tulee olemaan ruumiissani hamaan loppuun asti, mitä ilmeisimmin, ja haluan miettiä tarkasti. ja vuoden kaukaisempi virstanpylväs tulee olemaan henkilökohtaisesti elämässäni tärkeämpi. en usko selviäväni sinne asti, olen liian pessimistinen. tuhlaan rahaa moiseen itsetunnon nostattajaan vasta, kun olen varmempi selviämisestäni. näen tulevaisuuteni liian tyhjänä. jotenkin tiedän, että jos selviän 19. syntymäpäivilleni, selviän mistä tahansa.

tänään söin kaksi ateriaa, mahani kramppasi liian kovasti. onneksi huomenna on töitä, saan ajatukseni helposti pois kaikenlaisista kipeistä asioista.

michael jackson tuntui kuolemattomalta. joko hän oli hirviö tai uhri. tämä tietämättömyys riipii. jokatapauksessa hän oli ikoni. tulen muistamaan lahjakkaan esiintyjän ja muusikon, en pedofiilia.

oli jotain mistä halusin kirjoittaa, mutta se unohtui. itseinho on ärsyttävästi pinnassa. huomenna illalla on vihdoin tarkoitus palata serkkujen luo. viivyttelin täällä erinäisistä syistä... olen oikea pelkuri. vastassa ei ole fyysistä kipua. toisena päivänä toivoin että olisi. perheonni on kuin suolaa haavoihin.

heikotus vei voimani ja menetin tajuni siivotessani asuntoa. olen vielä kerrostalossa... nyt on ikävä olla.

hieman järkytyin hänen mainitessaan uudesta tatuoinnistaan. ennestään hänellä oli jo yksi pieni, kaksi vuotta sitten vanhempien luvalla otettu, mutta tämä uusin oli kolmisen kertaa suurempi. alkujärkytyksestä toivuttuani muutuin lähes kateelliseksi. kuva oli sävytetty ja sisälsi hieman väriäkin. se sopi hänelle täydellisesti ja kuvasi ystävääni täydellisesti. hinnaksi oli tullut 130 euroa.

olen jo kolmisen tuntia katsellut netissä kuvia tatuoinnesta ja hieman lukenut tietoakin. en ole ennen tiennyt paljoakaan tatuoinneista ja olen aina ollut täysin varma ettei yksikään kuva tule kehoani koristamaan. tilanne on tainnut muuttua, sitä ei tiedä kuinka pysyvästi. haluaisin kovasti jonkin tatuoinnin, sehän on tavallaan sillä kirjoittamattomalla listalla "mitä pitää kokea ja tehdä elämän aikana, sillä elämä on lyhyt ja tehtävää on paljon". tatuoinnin hankkiminen on varmasti listan kärjessä. vegasissa vihkimisen taidan tästä mielenmuutoksesta huolimatta jättää väliin.

löysin ihania kuvia ja ideoita. huomasin myös tatuoinnin ottamisen perimmäisten syiden jakavan mielipiteitä ympäri maailmaa. joidenkin mielestä tatuoinnin pitää olla yksilöllinen ja kuvastaa jotakin suurta. sillä pitää olla jokin merkitys kantajan elämässä. toisien mielestä taas syyksi riittää kuvan viesti tai yksinkertaisesti "koska se on hieno ja pidän siitä". mielipiteeni ei ole kummoinen, koska kokemusta läpi ajan kestävistä tatuoinneista ei ole. oman kuvani valitsisin sen mukaan mikä silmää miellyttää, mutta toki haluaisin keksiä sille merkityksen omien elämäkokemuksien kautta. pitäisin sen kuitenkin tarpeeksi yksinkertaisena; ihmiset näkevät kuvan ja ymmärtävät sen ilman selityksiä, syitä ja seuraamuksia. kannan sitä ikäni mutta en tunne kaikkia jotka sen näkevät. en halua vieraiden ihmisten tuomitsevan minua entisestään kuvan perusteella. myös paikka on vaikea valinta. itse en haluaisi sen olevan este esimerkiksi työnhaussa, joten ottaisin sen paikkaan jonka voi peittää. ajattelin lantion oikeaa puolta, melko alas. jos tatuointi olisi isompi se voisi jatkua kyljen puolelle. raskauden tai lihomisen kannalta se tosin on hankala sija tatuoinnille.

tätä pitää harkita tarkoin. ajattelin katsella pari vuotta josko löydän rahaa ja tarpeaksi miellyttävän kuvan. vaihtoehtona on myös englanninkielinen teksti joka on kulkenut mukanani vuosien ajan. se olisi varma valinta, sillä olen halunnut sen kulkevan mukanani vastedeskin, ikuisesti.

en ole kykenevä juhlimaan tänään. äskettäin kävin polttamassa tupakan. se oli ensimmäinen sitten puoleen vuoteen. en tiedä miksi nappasin pihalle lähtiessäni vetolaatikosta tikut ja kaverin askista yhden. jolkotin raskain mielin pihalle ja istuin sille valkoiseksi maalatulle pihapenkille jonka vieressä on savuttajien peltipurkki. en heti sytyttänyt sitä, pitelin vain sormissa. aioin jo nousta, mutta jalat tuntuivat niin raskailta... eivät mokomat varmasti olisi kantaneet vaikka pystyyn olisin päässyt. jäin istumaan. ja sitten kohtalo puuttui peliin raa'alla tavalla. alimmassa kerroksen mies juhlii juhannusta. ikkuna on auki ja stereot raikaavat. tietenkin he valitsevat seuraavaksi tehosekoittimen kaukaisimmalle rannalle. kyseisellä kappaleella on ollut sydäntä riipivä merkitys elämässäni menneinä parina vuotena. rintaa ihan vihlaisi. antaa pahan olon purkautua hiljaa, ajattelin. jos nyt kävelisin takaisin sisälle, saattaisin repiä hiuksiani tai heittää maljakon seinään kuin keittiönpöydälle rustatulla kirjeellä jätetty nainen.

siis sytytän tupakan, ristin jalkani ja odotan kyyneleitä. toisen kertosäkeen alussa niitä jo tippui poskia pitkin. ne eivät sumentaneet näkökenttää, en nyyhkinyt, joten olen melkein ylpeä itsestäni. silti tunsin itseni sairaalapotilaaksi sementoidulla pihalla valkoisessa paidassa, tukka sekaisin, silmät seisovina tuulessa heiluvaa koivua tuijottaessani. sitten se vanha ajatus hiipi mieleen. se oli tavallaan deja vú-kokemus. ajattelin tämän olevan viimeinen kesä. en selviäisi enää tästä vuodesta. en enää ikinä näkisi kesää. tekisin hitaasti kuolemaa, ja joskus sydäntalvella, kaamoksen aikaan, minua ei enää olisi. sitten lumet sulisivat ja muut jatkaisivat elämäänsä normaaleina ihmisinä, mutta minua ei enää olisi. kukaan ei pian muistaisikaan minua. kaksi vuotta sitten, juhannuksen tienoilla, muistan ajatelleeni samoja asioita kuunnellessani tätä kappaletta. tietenkin tällä kertaa se oli erilaista, en ollut humalassa, olin yksin sementoidulla pihalla, en rannalla ystävien kanssa kuten silloin. mutta nyt myös tunne vatsanpohjassa oli järkyttävän varma. tuntui kuin joku olisi kertonut minun kuolevan tappavaan tautiin. se ajatus iski kuin todellisuus. tiputtaessani jämän peltipurkkiin olin enemmän peloissani kuin aikoihin. en tiedä miksi, on vain se tunne.

en halua riistää omaa henkeäni. oma minä on jokaiselle kaikkein lähin ihminen maailmassa. en voisi, en pystyisi. kävelen, hengitän, näen, puhun, kuulen, tunnen, koen, olen siinä suhteessa terve. on niitä hyviäkin hetkiä. toivon vain niiden hyvien hetkien tulevaisuudessakin kantavan kylmien aikojen yli.

tämä ei saanut minua heräämään horroksesta, mutta olen jo asteen virkeämpi. elämä ei ole kovaa, minä olen heikko. joskus on taisteltava kouluviikkojen läpi omaa päätänsä vastaan. kesän alussa tein lupauksen itselleni: ei enää ruuan kanssa pelleilyä. nyt on rikottava hiljainen valani, tarvitsen tavoitteen johon keskittyä. vain laihtuminen antaa aivoilleni tarpeeksi onnistumisen tunnetta. ainoastaan puuttuva sentti tekee enää aidosti onnelliseksi. lupaan itselleni lopettaa tämän typeryyden, mutta ensin tarvitsen enemmän itseluottamusta ja vahvemman mielen.

here we go again. tämä voi pahentaa tilannetta, mutta oikeasti, mitä menetettävää tällä typeryksellä enää on?

kuinka typerää.

töissä olin omissa ajatuksissani. ohjasin uutta kesätyöläistä ensimmäistä päivää. taisi hänkin saada minusta väärän ensivaikutelman. olin vain niin väsynyt unettomien öiden ja eilisen pitkän päivän jälkeen.

huomenna on juhannus. en tiedä jaksanko lähteä uloskaan. muutamat pyysi mukaan pidemmälle autoreissulle, mutta he lähtevät jo aamusta ja olen töissä. ei se ole niin vakavaa, yksi juhannus... ja miksi juhlisin kesää jota ei itselläni ole?

paastosin tiistain ja keskiviikon, tänään söin. typerää. olen niin läpentyperä koko tyttö.

sää on... kurja. loma ei henkilökohtaisesti sanoen tunnu lomalta, tietenkään, mutta kesän toivoisi edes tuntuvan siltä itseltään. lämpö ja pieni rusketus iholla ei olisi pahitteeksi. tänä kesänä halusin vain maata rannalla kuunnellen rokkia. niin moni asia on sen tiellä. eikä se ole edes mikään tavoittelematon unelma. halvaksikin tulisi. katson ulos tuulesta taipuvia puita ja pimeää taivasta enkä voi uskoa kesän olevan tätä. no mutta, suomessa sitä ollaan eikä miamissa.

haluaisin kovasti matkustaa jenkkeihin koulun jälkeen. yksin tai parhaan ystävän kanssa. kiertää koko mannun ja jatkaa siitä vielä kauemmaksi. haluaisin oikeastaan tehdä sen pikimmiten, se vain on todennäköisempää vuoden tai kahden kuluttua kuin juuri nyt.

ostin uuden hajuveden, tommy hilfigerin dreaming. ihanasti ruusuinen, tarpeeksi keveä. ei se paremmaksi ihmiseksi tee, mutta saa ehkä hitusen tuntemaan sellaiseksi.