juuri nyt haluaisin kirjoittaa, mutta aikaa on vain lyhyesti. majailen tällä hetkellä serkusten luona ja he tarvitsevat konetta kipeästi viettääkseen aikaa wowin ihmeellisessä maailmassa... luulisin. siellä he ennen paukuttelivat tuntitolkulla. oikeastaan, päivä kaupalla. eivät syöneet eivätkä nukkuneet... miten peli voi lumota noin kovasti? tuolla ulkona on tarjolla oikea maailma. tasoja loputtomiin, elämiä yksi, aikaa rajoitetusti. ja taatusti haastavampaa ja palkitsevampaa kuin "pimeyden prinssien" tuhoaminen ja sen sellainen. ei ole termit oikein hallussa...

mistä tänään halusin kirjoittaa... pojasta. jonka kanssa vietin tänään monenmonta tuntia. josta välitän. tunti sitten lähdimme eri teitä kotia kohti. halusin kuvailla tätä tunnetta, mutta en osaa. olen monesti ennenkin yrittänyt, mutta se tuntuu mahdottomalta tehtävältä. päänsisällä tapahtuu liikaa, vatsanpohjassa tuntuu hassulta. ja sitä ei saa puettua sanoiksi. olen aivan varma, että sille on olemassa sana. jos ei suomenkielessä, varmasti jossain muualla. ehkä englannissä tai ehkä norjassa... eskimoilla on, jos yläasteen äidinkielen tunneilta oikein muistan, noin kymmenen erilaista sanaa lumelle. eikö tälle tunteelle ole yhtä yhdistävää sanaa jossakin? pitäisi osata enemmän kieliä.

kadotin taas itseni. en enää muista mikä oli niin tärkeää. ehkä se oli vain tämä tunne. tekee tavallaan mieli pomppia keskellä katua tai jotain sellaista hupsua. mitä ne tekee leffoissa. se olisi ei-niin-minua.

huomenna on maanantai (kuinka loogista). ah, ei jaksaisi. onneksi ruokataukoni jää usein pitämättä kiireellisen toimenkuvani takia.

se poika osti minulle avaimenperän. kertoi suunnitelleensa korun ostoa, katsonut sen kaupasta ja ajatellut esittää sen oston olleen hetken mielijohde. liike olikin kiinni, ja se avaimenperä ikkunassa näytti melkein samalta. koru jää ensikertaan. en minä mitään koruja ansaitse.